Sibylle Maag`n ja perheen paratiisipuutarha

Lähde: www.vergessene-kuenste.de

Kyseessä on pieni perheyritys, joka on syntynyt rakkaudesta ja intohimosta luontoon ja puutarhanhoitoon sekä mieltymyksestä erityisesti tuoreisiin yrtteihin, vihanneksiin ja hedelmiin sekä toivomuksesta saada jotain muuta kuin supermarkettitavaraa.

Sibylle lähti perustamaan puutarhaansa seudulle, joka on 800 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämän johdosta kasvukausi ei ole aivan yhtä pitkä kuin muualla päin sitä seutua. Hän halusi toimia niin, etteivät seudun luonnonvaraiset kasvit ja eläimet joutuisi väistymään puutarhan tieltä. Hän siis tarkkaili luontoa ja yritti olemassa olevia resursseja käyttäen saada aikaan luonnollisia kiertokulkuja. Hän teki kokeita mikroilmastojen kanssa ja sai tällä tavoin kasvukautta pidennetyksi. Hän halusi istuttaa kaikkea mahdollista, jolloin penkit lopulta pursuivatkin vihanneksia, kukkia, yrttejä. Rikkaruohoille ei jäänyt lainkaan tilaa! Hän sanoo, että heillä vihanneksia kasvatetaan kuin rikkaruohoja, minkä vuoksi ei ole rikkaruohoja (Suom. huom. Voisin lisätä tähän, että miksei voitaisi viljellä vihanneksia kuin rikkaruohoja ja rikkaruohoja kuin vihanneksia!). Luonnonvaraiset eläimet viihtyvät puutarhassa olevien auringon lämmittämien kivien päällä, joita Sibylle on asettanut penkkien ympärille estämään ruohoa leviämästä niihin. Sibyllellä on syvä- ja kohopenkkejä, joissa kasvien juuret ja kastemadot pitävät huolen maan muokkauksesta. Monet edellisvuoden siemenet itävät, koska niitä ei ole käännetty multaan. Tästä seuraa aina yllätyksiä, jotka ovat olennainen osa koko systeemiä.:) Sibylle ei kastellut istutuksiaan, koska ei yksinkertaisesti ehtinyt (pieni tytär ja ammatti) ja koska puutarhaletku ei ulottunut tarpeeksi pitkälle! Hänellä oli lopulta 200 neliömetriä penkkejä äärimmäisen raskaaseen savi/liejumaahan kaivettuina. Maan pinta laitettiin katteeseen ja loppuhomma jätettiin kasvijuurien tehtäväksi. Etanat eivät löydä apajilleen”vihreässä helvetissä”, so. monimuotoisessa viljelmässä. Mitä monimuotoisempi viljelmä, sitä vähemmän etanoita.

Sibylle kiinnostui jo alkuvaiheessa vanhoista viljelykasvilajikkeista. Eräs syy on esim. se, että vanhat tomaattilajikkeet tuottavat satoa tasaisesti ja kohtuullisesti päivää kohti. ”Voin syödä 3-4 tomaattia päivässä, mutten 20 tomaattia, ja ketsuppiin niitä on sääli tuhlata!” sanoo Sibylle. Sibylle ja hänen miehensä innostuivat keräämään kaikenlaisia vanhoja lajikkeita, tilasivat niitä ulkomailta, koska monia ei ollut omasta maasta saatavilla. Koska myös oli yleisesti hankalaa saada siemeniä ulkomailta, he alkoivat kasvattaa ja säilyttää itse vanhoja lajikkeita.

Kompostiin ei ollut enää tarvetta, koska siihen tulevaa jätettä oli niin vähän. Sadonkorjuun yhteydessä jäljelle jääneet kasvintähteet jätettiin paikoilleen multaan, samoin vähäinen, kitketty ruoho, tai kasvintähteet levitettiin poluille niitä peittämään.

Koko systeemi toimi niin hyvin, että vihanneksia ja yrttejä tuli niin paljon, että niitä saatettiin jakaa luonnonvaraisten eläinten kanssa. Lopulta Sibylle otti enää parhaat palat ja jätti loput. Tästä huolimatta kaksi pakastinta oli täynnä vihanneksia (kaksi aikuista + lapsi!). Seuraavaksi perhe otti vanhat säilöntämenetelmät käyttöön, koska kolmas pakastin ei enää olisi ollut taloudellisesti puollettavissa. Äidin, isoäidin ja isoäidinäidin säilöntämenetelmät tulivat siten uudelleen käyttöön. Näitä tuotteita annettiin sitten ystäville ja tuttaville lahjoiksi.

Säilöntätyön yhteydessä Sibylle törmäsi vuodelta 1895 peräisin olevaan sinappireseptiin. Alkoi vanhojen 18., 17. ja 16. vuosisadan reseptien metsästys. Nykyään he valmistavat Dijon-sinappia alkuperäisreseptin mukaan (14. vuosisata, Burgundin herttuan puhtausmääräys).

Koska alkuperäisen puutarhan sato ei enää riittänyt delikatesse-firman tarpeisiin, perustettiin uusi näyttely- ja tuotantopuutarha. Aina vain enemmän ihmisiä halusi nähdä tämän ihmisille, eläimille ja kasveille tarkoitetun ”paratiisipuutarhan”.

Eräänä päivänä Sibylle näki ohjelman Sepp Holzerista, itävaltalaisesta ”agraarirebellistä”, ja totesi onnellisena, ettei ollut yksin. Nimen ”permakulttuuri” Sibylle oppi tuntemaan vasta Sepp Holzerin kirjan kautta. Hän oli kyllä lukenut Bill Mollisonin kirjan, muttei osannut yhdistää omaa pienimittaista puutarhaansa niihin laajoihin alueisiin, joista B. Mollisonin kirjassa kerrottiin. Lopulta kuitenkin luonnonlait ovat kaikkialla samat ja se, joka osaa lukea luontoa, se ymmärtää, kuinka käyttää niitä.

Sibylle toivottaa kaikki tervetulleiksi kiertokäynnille, kursseille tai seminaareihin.

Taina Leu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.