Ravinto, terveys ja ympäristö

Ravinto, terveys ja ympäristö

Ruoka on nopea vaikuttamisen tie, sillä kulutamme sitä päivittäin, ja elintarvikkeiden tuotantosykli on vain yksi vuosi. Jo muutamassa vuodessa ehtii tapahtua merkittäviä muutoksia. Elintarvikkeita tuotetaan suuria määriä ja kuljetetaan pitkiä matkoja. Ruoan tuotantoon ja kauppaan liittyy huomattavia ympäristötaloudellisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kytkentöjä. Valitsemalla mitä syömme voimme vaikuttaa maatalouselinkeinojen elinkelpoisuuteen, vesistöjen rehevöitymiseen, kansainvälisen kaupan rakenteisiin ja tuotantoeläinten kohteluun. On tärkeää myös tiedostaa ravintoon liittyvä raaka-aineiden, materiaalien ja energian tuhlaus, omaksua jätteiden lajittelu ja hyötykäyttö ja ymmärtää kierrätyksen merkitys. Ruokavalinnoillamme voimme vaikuttaa lisäksi omaan terveyteemme. On yksilön oma valinta ja oikeus päättää ravitsemuksestaan, mutta tiedon avulla kulutustottumuksia on mahdollista ohjata terveempään, kansantaloudellisestikin oikeaan ja kestävään suuntaan.

Maaperän köyhtyminen ja nykyravinnon laadun heikkeneminen

Tarvitsemme noin 90 ravintoainetta, joista useimpia kasvit kykenevät valmistamaan. Ne ottavat hiiltä ilmasta ja tekevät hiiliketjuja, joista syntyvät tarvitsemamme vitamiinit, aminohapot ja rasvahapot. Kaikkien näiden saamiseksi tulisi kuitenkin syödä useita erilaisia kasveja säännöllisesti. Kasvit eivät voi valmistaa mineraaleja, vaan ottavat ne maaperästä. Kestää noin 5-10 vuotta imeä maaperä tyhjiin maaperästä riippuen.

Nykyään ravintomme sisältää monelta osin vähemmän ravintoaineita kuin ennen. Vaikka tehomaataloudessa lisätään pellon ravinnepitoisuuksia, se samanaikaisesti aiheuttaa maaperän köyhtymistä. Tämä taas aiheuttaa sen, että ravintokasvit eivät aina sisälläkään riittäviä määriä hivenaineita tai vitamiineja. Ravinnon laatua heikentävät torjunta-aineet sekä lihan, siipikarjan ja kirjolohen kasvatuksessa käytettävät kasvuhormonit. Lisäksi elintarvikkeiden raffinointi (ravinteista köyhdyttäminen valmistusprosessin aikana), säilöntä- ja lisäaineet voivat aiheuttaa sen, ettei elimistömme enää toimikaan biokemiallisesti optimitasolla. Vaikka ravinto on monipuolistunut, voidaan sanoa ruoan olevan myös vähemmän terveellistä kuin ennen.

Mitä tehomaatalous on?

Tehomaataloudella tarkoitetaan sellaista maataloutta, jossa käytetään hyväksi kemiallisia lannoitteita, rikkakasvien torjunta-aineita, tehokkaita koneita sekä muita nykytekniikan keinoja. Suomessa tehomaatalouden aikakausi alkoi 1950-luvulla. Ruuasta oli silloin vielä pulaa, vaikka sota oli päättynyt v. 1944. Kemiallisten lannoitteiden avulla voitiin lisätä ruokakasvien tuotantoa, ja niinpä niiden käyttö alkoi lisääntyä. Kemiallisten typpilannoitteiden käyttö viisinkertaistui kolmessakymmenessä vuodessa 1960-luvun alusta 1990-luvun alkuun mennessä. Samaan aikaan sadot kaksinkertaistuivat, ja viljely yksipuolistui.

Kasvit pystyvät hyödyntämään 30–50 prosenttia keinolannoitteista. Loput jäävät maaperään tai valuvat vesistöihin. Tämä aiheuttaa osaltaan vesien rehevöitymistä. Myös eroosio eli maan pinnan kuluminen ja maaperän köyhtyminen aiheutuu osittain tehomaataloudesta. Tehomaataloudessa käytettävät torjunta-aineet tappavat rikkakasvit ja hyönteiset sekä maaperän rakennetta ja samalla ravinteiden luontaista kiertoa ylläpitävän monimuotoisen eliöstön.

Jalostuksella ja geenimuuntelulla kehitetään kasveja ja eläimiä, jolla pyritään tuottamaan mahdollisimman paljon ihmiselle tai kotieläimille kelpaavaa ravintoa. Geenimanipulaation (GMO) avulla voidaan luoda kasveja, eläimiä ja mikro-organismeja, jotka pystyvät lisääntymään ja risteytymään luonnollisten eliöiden kanssa ja sitä kautta leviämään uusiin ympäristöihin ennalta-arvaamattomalla ja hallitsemattomalla tavalla.

Luonnonmukainen viljely

Luomuviljelyssä pyritään maatalous- ja puutarhatuotannon harjoittamiseen kestävästi niin, että se kuormittaa mahdollisimman vähän ympäristöä, säilyttää luonnon monimuotoisuutta ja turvaa kulttuurimaiseman säilymisen sekä tuotannon harjoittamisen edellytykset myös pitkällä aikavälillä.

Luomuviljelyssä hoidetaan maata ja maan rakennetta. Tätä edistää viljelykierto ja kompostin käyttö lannoitteena. Kompostoitu karjanlanta ja muu eloperäinen aines luovuttaa hitaammin ravinteita ja rasittaa vähemmän vesistöjä kuin tehoviljelyssä käytetyt lannoitteet. Viljelyssä pyritään vuorovaikutukseen luonnon kanssa ja kierrättämään luonnonvaroja. Taudit ja tuholaiset torjutaan mahdollisuuksien mukaan jo ennakolta. Tätä tuetaan mm. pellon eliöyhteisön tasapainon säilyttämisellä, vastustuskykyisten lajikkeiden valinnalla ja viljelykierroilla.

Esi-isiemme ruokavalio

Aikanaan esi-isiemme ruokavalio koostui enimmäkseen luonnonvaraisista kasviksista, versoista, juurista, marjoista, hyönteisistä ja pienriistasta. Vielä kivikaudella eläneet esi-isämme olivat metsästäjiä ja keräilijöitä, koska maata ei osattu viljellä. Sen ajan ruokavalio sisälsi enemmän terveydelle hyödyllisiä aineosia, kuten antioksidantteja, bioflavonoideja, hivenaineita. Lisä- tai säilytysaineita ei sen ajan ravinto luonnollisesti sisältänyt lainkaan.

Perimän ja ravinnon välinen vuorovaikutus

Ihmisen kehityshistorian ravitsemustutkijat esittävät näkemyksenään, että nykyihminen on keholtaan yhä säästöliekillä palava keräilijä-kalastaja-metsästäjä, joka elää tällä hetkellä täysin erilaisissa oloissa kuin mihin hänen elimistönsä on sopeutunut pitkän kehityshistorian aikana. Kehon työstettäväksi syötetään sille vieraita ruoka-aineita eikä sille anneta sitä, mitä se on tottunut käyttämään. Esi-isiemme ravinto ei nostanut juurikaan verensokeria eikä täten vaatinut paljon insuliinia varastoituakseen elimistöön. Koska hiilihydraatit ovat tärkeä ravintoaine, ja keskushermosto tarvitsee glukoosia ehdottomasti energialähteenään, ravinto suosi niitä, jotka kehittivät insuliiniresistenssin. Tällä tarkoitetaan kudosten glukoosinottokyvyn alentumista. Näin turvattiin, että kehon tärkeimmät osat, kuten aivot sekä raskaana olevan naisen sikiö, saivat niiden tarvitsemaa glukoosia. Insuliiniresistenssi, diabeteksen esiaste, on kehityshistorian näkökulmasta luonnon kehittämä eloonjäämiskeino oloissa, joissa hiilihydraatteja oli niukasti tai ei ollenkaan tarjolla. Nykyinen ravinto, päinvastoin, sisältää runsaasti puhdistettuja hiilihydraatteja, eli aikanaan eloon jäämisen mahdollistanut mukautuminen on sivilisaation myötä muuttumassa terveysongelmaksi.

Ravintovallankumouksen ja sen seuraukset

Kaksi ravintovallankumousta on muuttanut ihmisen ravitsemuksen täysin: maanviljelyksen alkaminen noin 10 000 vuotta sitten ja viljakasvien leviäminen ympäri maailmaa, sekä teollisten rasvojen kehittäminen ja käyttöönotto viimeisten vuosikymmenien aikana. Myös tuoreen maidon käyttö on kehityshistoriallisesti uutta. Nämä kolme ruoka-aineryhmää, vilja- ja tuoremaitotuotteet sekä teolliset rasvaseokset sekä viimeisten 50 vuoden aikana räjähdysmäisesti lisääntynyt teollisesti tuotettu ruoka ovat monien tutkijoiden mukaan merkittävimpänä syynä nykyiseen ylipainoepidemiaan ja ylipainon kylkiäisinä ilmeneviin ns. elämäntapasairauksiin.
www.hypnopaleolaihdutus.com

Sokerin kulutuksen raju nousu

Sokerin kulutus on 200 viime vuoden aikana monikymmenkertaistunut, joten ihmiselimistö ei ole ehtinyt sopeutua sen aiheuttamaan epänormaalin suureen verensokerin nousuun. Puhdistetut hiilihydraatit, jotka antavat nopean energiapiikin (korkea glykeeminen indeksi), ovat muodostuneet tärkeäksi ainesosaksi suuressa määrässä elintarvikkeita. Erityisesti juomiin lisätyn sokerin määrän kasvuun on vaikuttanut jääkaappisäilytyksen yleistyminen, sillä kylmä vähentää sokerin makeutta.
Ns. kevyttuotteissa rasva usein korvataan sokerilla tai muilla puhdistetuilla hiilihydraateilla. Sokeri kaikissa muodoissa, samoin kuin valkoiset jauhot ja pasta voivat olla riippuvuutta aiheuttavia – syömistä on vaikea lopettaa (tohtori Paul Carton). Sokeri vaikuttaa alkoholin, nikotiinin ja lääkkeiden lailla haitallisesti myös aivojen välittäjäaineisiin, jolloin meistä voi tulla ärtyisiä, ylivilkkaita tai stressaantuneita.

Elimistön ja mielen tasapainon järkkyminen

Aineenvaihduntamme on sopeutunut ravintoon, jota olemme käyttäneet kehityshistoriamme alusta lähtien. Rajusti käsitelty ja kemiallisesti muokattu ruoka muuttaa vähitellen koko biologista järjestelmäämme. Tästä seuraa elimistön happamoituminen ympäristön tavoin. Tohtori Susanna Ehdin varoittaa kirjassaa ”Itsensä parantava ihminen” elimistön sekä mielen tasapainon järkkymisestä. Ruumis on hyvin sopeutuvainen, mutta pitkäaikainen epätasapaino voi silti aiheuttaa muutoksia, jotka ilmenevät lopulta fyysisinä oireina. Biotasapainossa kyse on sisäisen ympäristön tasapainon säilyttämisestä mutta myös yhteiselämästä elimistössä olevien lukuisten pieneliöiden, kuten esimerkiksi suolistobakteerien kanssa..

Elimistömme toimii parhaiten olleesaan lievästi emäksinen ja tarvitsee mm. emäksistä kalkkia alituisesti syntyviä happoja neutraloidakseen. Näitä suoloja eli kuona-aineita elimistömme on pakotettu muodostamaan välttyäkseen syöpymiseltä ja myrkyttymiseltä. Osteoporoosin lisääntyminen on pitkälle seurausta siitä, että luustosta, ”emäksisestä varastostamme”, liukenee kalkkia, jotta elimistö pystyy taistelemaan happoja vastaan. Happamoitumisen seurauksena saattaa syntyä erilaisia tulehduskipuja. Särkylääkitys lievittää kipuoireita, muttei paranna varsinaista syytä. Päinvastoin, useimmat tulehduskipulääkkeet eli särkylääkkeet itse happamoittavat kehoa, mikä edelleen johtaa happo-emästasapainon järkkymiseen. Potilaat voivat joutua ikävään, nousujohteiseen särkylääkekierteeseen vaivan perussyyn jäädessä edelleenkin hoitamatta.

Sairaanhoidon kriisiytyminen

Julkisissa tiedotuskanavissa on esitetty seuraavanlaisia 2000-luvun synkkiä tautiennusteita:
Euroopassa on vuoden 2010 jälkeen on arviolta reilusti yli 200 miljoonaa diabeetikkoa. Joka kolmannen 2000 -luvulla syntyneen amerikkalaisen ennustetaan sairastuvan tyypin 2 diabetekseen. Maailman terveysjärjestön WHO:n raportti vuodelta 1998 ennusti, että syöpätapausten lukumäärä kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä. Yli puolella yhdysvaltalaisnaisista on osteoporoosi. Diabetes ja liikalihavuus uhkaavat vakavasti suomalaistenkin terveyttä ja toimintakykyä. Molempien esiintyvyydessä suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti tilastojen kärjessä. Useat terveysraportit toteavat, että masennus ja nuorten ja lasten psykosomaattiset häiriöt yleistyvät. Mielialahäiriöitä on diagnosoitu yli 20 miljoonalla yhdysvaltalaisella, joista yli kolme miljoonaa on lapsia. WHO:n ennusteen mukaan ennen vuotta 2100 jo yli puolet teollisuusmaiden väestöstä on tätä menoa tavalla tai toisella huume- ja lääkeriippuvaisia, ja sosiaalipalveluiden tarve kasvaa huimasti. Psykososiaalisesta terveydestä ennustetaankin seuraavaa maailmantalouden innovaatioaluetta.

Vaikka elinikää on pystytty pidentämään nykylääketieteen ja tekniikan kehittymisen myötä viimeisten 20 -30 vuoden aikana, niin liikalihavuus, diabetes, syöpä, mielialahäiriöt, sydän- ja verisuonisairaudet, allergiat, astma ja reuma ovat samanaikaisesti lisääntynyneet huimaa vauhtia. Monet muut asiat ovat tänä lyhyenä aikana nopeasti muuttuneet, kuten ravintomme, työn laatu, elinympäristöt ja lääkkeiden käyttö.

Sairaanhoito on kriisiytymässä Suomessakin monella tavalla yhtä aikaa. Kustannuskriisin taustalla on mm. nykylääketieteen heikkous ennaltaehkäisyn alueella, hoitojen ja lääkkeiden kalleus sekä niiden aiheuttamat haitalliset sivuvaikutukset. Terveydenhuollon kriisin ratkaisemiseksi on välttämätöntä siirtää painopiste sairauksien hoidosta ennaltaehkäisyyn sekä terveyspalvelujärjestelmän kehittäminen ja tehostaminen siten, että pienemmillä panoksilla voidaan saada enemmän terveyttä.

Uusi terveystietoisuus

Mitä on terveys ja mitä uusi terveystietoisuus?
WHO: Terveys on psyykkisten, fyysisten ja sosiaalisten tekijöiden tasapainoa.
Ihmisen luonnollinen tila on terveys.

Terveys ei siis ole vain todetun sairauden poissaoloa vaan olotila, jossa henkilö kokee olevansa energinen ja positiivisesti toimintakykyinen. Esim. krooninen väsymysoireyhtymä voi olla tilanne, jossa henkilöllä ei ole todettua sairaus- tai tautitilaa, jolloin hänen pitäisi olla terve ns. perinteisen käsityksen mukaan. Kuitenkaan kroonisesta väsymyksestä kärsivä henkilö ei koe olevansa lainkaan energinen tai hyvinvoiva vaan väsynyt ja saamaton, muistamaton tms. Syynä voi olla epätasapaino edellä mainittujen tekijöiden välillä.

Uuden terveystietoisuus-ajattelutavan mukaan voimme itse vahvistaa parantavaa voimaamme ja saada sitä kautta terveen elämän. Tohtori Susanna Ehdin painottaa kirjassaan ”Itsensä parantava ihminen”, että meillä on luonnollinen sisäinen voima, jonka avulla voimme tervehtyä ja pysyä terveinä. Paranemiskykymme ylläpitämiseksi tarvitsemme kuitenkin riittävästi energiaa, joka vahvistaa elimistön terveitä prosesseja. Saamme sitä meille sopivasta, ravitsevasta ruoasta, vitamiineista, kivennäisaineista, liikunnasta, ilosta, rentoutumisesta ja rikkaasta tunne-elämästä. Kun otamme vastuun terveydestämme, voimme vaikuttaa aktiivisesti niin ruumiilliseen kuin henkiseenkin hyvinvointiimme. Kaikki, mikä täyttää meidät aidolla ilolla ja antaa elämällemme tarkoituksen, vahvistaa luonnollista paranemiskykyämme. Aikamme lääketiede on keskittynyt torjumaan sairauksia, vaikka yhtä tärkeää olisi vahvistaa elimistömme terveyttäviä voimia. Ehdinin mukaan ”jos haluamme pysyä terveinä, meidän on tunnettava entistä suurempaa vastuuta itsestämme”.

Nämä ovat Ehdinin seitsemän periaatetta:

  1. Jokaisen elinvoimaa voidaan vahvistaa
  2. Itselääkintä eli sopivan tasapainon löytäminen ravinnon, harrastusten, liikunnan jne. välillä on tietoinen, aikaa ja energiaa vievä prosessi
  3. On aina ajateltava kokonaisuutta
  4. Tulokset vaativat kärsivällisyyttä
  5. Yhdellä oireella voi olla monia syitä
  6. Jokaista tulee kohdella yksilöllisesti
  7. Haasteenamme on löytää jokaisen yksilön ruumiille ja sielulle sopivat keinot itselääkintään.

Terveyden rakentamista vai sairauden ehkäisemistä?

(Vapaasti lyhennetty ja muokattu kirjoituksesta Maarit Holttinen: Ympäristö terveyttä rakentamassa – salutogeneesin näkökulma. Tampereen steinerpedagogisen esiasteen vuosikuvasto 2003).

Sana salutogeneesi merkitsee terveyden alkuperää: mistä terveys tulee, mitä terveys on ja miten terveyttä edistetään. Noin kolmesataa vuotta vallinnut lääketieteen lähtökohta on ollut patogeneesi, joka puolestaan merkitsee sairauden alkuperää. Patogeneettinen konsepti lähtee tartuntamallista: keneltä olen saanut tartunnan, mikä virus tai bakteeri sen on aiheuttanut, mikä antibiootti siihen puree? Salutogeneesin konsepti kysyy vastaavassa tilanteessa: miksi juuri minä olen saanut tämän tartunnan, kun muut ihmiset ympärilläni ovat pysyneet terveinä? Mitä oikeastaan on terveys ja miten sitä voi rakentaa? Missä ovat fyysisen, sielullisen ja henkisen terveyden lähteet? Salutogeneesi avaa uusia perspektiivejä monenlaisille elämänalueille – myös siihen, miten luoda terveyttä edistävää ympäristöä.

Salutogeneesin tavoitteena on niin ihmisen yksilöllinen kuin sosiaalinenkin terveys tai tervehtyminen. Ensimmäinen avain tässä on kokonaisuuteen integroituminen. Rudolf Steiner on esittänyt jo vuonna 1920 lääkäreille pitämässään esitelmässä, että lääkärin on otettava huomioon koko ihmiskunnan terveys, siis kokonaisuus, yhtä ihmistä autettaessa. Mitä enemmän pystyy toimimaan laajoista, kattavista perspektiiveistä käsin, myös näennäisesti pienissä asioissa, sitä enemmän auttaa kokonaisuuden hyvinvointia ja terveyttä.

Salutogeneesin isä, israelilainen lääkäri Aaron Antonovsky (1923-1994) kehitti kriteerit fyysisen ja sielullisen terveyden menettämistä aiheuttaville tekijöille. Tutkiessaan vanhojen ihmisten terveyttä Israelissa hän huomasi hämmästyksekseen, että terveimpiä olivat holokaustin kauhut läpikäyneet. Toinen ihmisen psyykkistä terveyttä tutkinut lääkäri Abraham Maslow taas havaitsi, että terveimpiä ihmisiä olivat sellaiset, jotka olivat tehneet sisäisiä läpimurtoja: läpikäyneet henkisiä, yliaistillisia kokemuksia. Hän havaitsi, että jokaisessa, myös psyykkisesti sairaassa, on terve ydin, jota vahvistamalla ihminen pystyy tulemaan paremmin toimeen ongelmien kanssa.

Toinen salutogeneesin keskeinen tutkimusalue on vastustuskyky. On havaittu, että perimä ja ympäristö eivät olekaan ainoat ratkaisevat tekijät, vaan suuri merkitys on myös inhimillisillä suhteilla. Niissä ratkaisevan tärkeitä ovat:

  • rehellisyys, totuudellisuus, suoruus
  • rakkaus
  • toisen ihmisen omanarvontunnon ja autonomian kunnioittaminen, myös pienen lapsen tai avuttoman sairaan.

Jos lapsi saa kasvaa tällaisessa ympäristössä, vaikka vain pienenkin ajanjakson elämästään, hänestä voi tulla vahva ja myötäelämiseen kykenevä ihminen.

Fyysisellä tasolla terve, vahva elimistö pystyy muuntamaan jatkuvassa muuntumistilassa olevat prosessit hallitusti itselleen sopiviksi – kehomme on hyvin sopeutumiskykyinen. Terve elimistö pystyy tulemaan toimeen uusien, vieraiden asioiden tai myös konfliktien kanssa ja vahvistumaan niistä. Se oppii sietämään myös stressiä, tuntemaan sietokykynsä rajat ja laajentamaan niitä. Patogeneettinen lähestymistapa kehittää rokotteita kaiken tarttuvan varalle, kehottaa välttämään stressiä ja ärtymyksen aiheita ja pyrkii parantamaan särkylääkkeillä pienetkin pahat olot. Salutogeneesissä kysytään sen sijaan: Miten opin tulemaan toimeen arjen tilanteissa, olemaan sisäisesti ja ulkoisesti joustava? Miten opin sietämään turhautumista, stressiä ja pitämään yllä tasapainoa?

Lastentautien sairastaminen edistää lapsen oman immuunijärjestelmän, omien parantavien voimien kehittymistä. Samaan sarjaan kuuluvat eittämättä myös ympäristön vastustuskykyä lisäävät tekijät. Patogeneettisestä lähtökohdasta ympäristö rakennetaan siten, että siinä on mahdollisimman vähän allergiaa tai muita ajateltuja sairauksia aiheuttavia tekijöitä. Kotieläimet sekä eläinperäiset materiaalit on poistettu, pinnat ovat sileitä, kovia, mahdollisimman hygieenisiä, pölyä keräämättömiä, emissiovapaita, helposti siivottavia ja puhdistettavia. Salutogeneettinen ympäristö taas on mahdollisimman luonnonmukainen ja elämistä kestävä; siellä voi olla kotieläimiä ja hengittäviä, huokoisiakin luonnonmateriaaleja, joiden emissiot ovat luonnonmukaisia.

Ruotsissa on tehty tutkimuksia, joista ilmenee, että kokonaisvaltaisessa ”luonnonmukaisessa ympäristössä” kasvaneet lapset sairastivat selvästi vähemmän mm. allergioita, hengitystiesairauksia tai muita tartuntatauteja kuin verrokkiryhmän lapset (Kungliga Tekniska Högskolan, arkkitehtiosasto).

Suomessa on uutisoitu, että kotieläinten kanssa kasvaneet lapset sairastavat vähemmän allergioita ja samoin, että odottavan äidin raskaudenaikainen oleskelu navetassa edistää syntyvän lapsen terveyttä.
Sielullisella tai henkisellä alueella salutogeneesin kannalta on olennaista, että ihminen saa tunteen kaiken olevaisen yhteenkuuluvuudesta, elämän mielekkyydestä.
Antonovsky sanoo, että ihmisen on saatava tyydyttävä maailmankatsomus, mikä merkitsee, että:

  • maailma on ymmärrettävä
  • maailma on merkityksellinen, arvokas ja mielekäs
  • maailmaan voi vaikuttaa omalla toiminnallaan

Yhteiskunta sisäisen tasapainon heijastajana

Luomamme yhteiskunta heijastelee muuttunutta sisäistä tasapainoamme. Sisäsyntyinen stressi luo ulkoista stressiä. Susanna Ehdin muistuttaa, että selvä esimerkki itse aiheuttamastamme stressistä on ympäristön saastuminen. Samanlaista saastumista tapahtuu omassa kehossamme, joten meidän on päästävä eroon elimistöömme kertyneistä myrkyistä ja epäpuhtauksista, jotka näkyvät lisääntyneinä sairauksina. Meret ja järvet kuolevat saastuessaan liikaa ja hapen käydessä vähiin. Kun niitä puhdistetaan tiettyyn pisteeseen, niiden luonnollinen toipumiskyky aktivoituu – ne alkavat puhdistua itsestään. Täsmälleen samoin käy meille ihmisille, sillä meistä kaksi kolmasosaa on vettä. Kun alamme poistaa myrkkyjä elimistöstämme, oma sisäinen paranemisjärjestelmämme huolehtii lopusta. Meidän tarvitsee kuitenkin tiedostaa asia ja tehdä sille jotain. Kun siirrymme terveelliseen ruokavalioon, huolehdimme liikunnasta ja levosta, alkaa tämä kaikki tapahtua. Pysyäksemme terveinä meidän on tunnettava entistä suurempaa vastuuta itsestämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.